torstai 16. tammikuuta 2014

Elossa ollaan! (+Aidan juoksut)


Mitenkään turhan aktiivista ei ole ollut tämä päivittäminen tässä vuodenvaihteessa. Blogin kirjoittaminen ei ole ollut päällimmäisenä mielessä, kun muuten on niin paljon kaikkea muuta meneillään. Nyt kuitenkin päätin vähän ryhdistäytyä ja kertoa edes joitakin kuulumisia ja lisäillä vähän kuvia.

Eli siis, Aidalla alkoi toiset juoksut 9.1.2014. Juoksuväli on noin 5 kuukautta, joka on vähän turhan tiheä väli mun makuun.. Jossain vaiheessa tulee haittaamaan tavoitteellista kisaamista. Vuoto ei ole ollut niin runsasta kuin ensimmäisissä juoksuissa, osittain ehkä jäänyt multa myös huomaamatta kun Aida pesee itseään aika kiitettävästi. Ei ole montaa veritippaa lattialle asti päätynyt, ja juoksusuojaa en siis ole käyttänyt tällä kertaa.

Treenailu tokon saralla on jäänyt vähän vähemmälle.. Muutamia kertoja viikossa muistutellaan seuraamisesta ja sivulletulosta, mutta siihen se onkin jäänyt. Tekosyitä löytyisi vaikka millä mitalla mutta päällimmäisenä syynä on varmaan laiskuus ja "ajanpuute".

Ja koska opiskelijoillahan tunnetusti sitä rahaa on vaikka muille jakaa, niin päätinpä sitten ostaa itselleni uuden objektiivin kameraan! :D Kyseisen objektiivin hankinta on ollut mielessä jo pitkään, ja nyt kun sellaisen sai ostettua jonkin verran käytettynä ja huomattavasti halvemmalla kuin mistään muualta, niin olihan se pakko ostaa. Nyt syödään makaroonia pari kuukautta ja mietitään, onko mulla päässä vikaa. Kesään mennessä olisi tarkoitus ostaa myös uusi runko, kun tuo nykyinen vetelee selkeästi jo viimeisiään. Onhan se mulla jo 6-7 vuotta ollut, kröhöm...  Tää uusi objektiivi painaa syntisen paljon, ja aina kohdistaminen (ja tarkentaminen) ei oikeen onnistu kun se vetää niin paljon alaspäin. Mutta harjoittelulla ja haban kasvattamisella alkaa pikkuhiljaa niitä kunnollisiakin kuvia tulemaan!