perjantai 21. helmikuuta 2014

Kipeenä...

Pitkästä aikaa päivittelyä.. En vain yksinkertaisesti ole jaksanut uhrata ajatuksia blogille yhtään, tuntuu ettei mitään kirjoitettavaa ole, vaikka aika paljon on tapahtunutkin.

Wialle syntyi 5 ihanaa pentua 20.1. Olen ollut niitä katsomassa ja lellimässä monta kertaa, ne on aivan liian suloisia ja ei niistä voi yhdestäkään luopua! Myös Aida on päässyt katsomaan pentuja, ja vasten odotuksia se käyttäytyi niiden kanssa oikein mallikkaasti! Kovasti se tykkää leikkiä pentujen kanssa ja osaa varoa niitä todella hyvin. Ihanaa katseltavaa, kun tosiaan oletin sen olevan pentuja kohtaan vähän turhan raju leikeissään. Taikakin pääsi niitä katsomaan, ja senkin käytös yllätti. Taika murisi pennuille! Ei tykännyt yhtään olla niiden ympäröimänä ja halusi vain pois, vaikka portin takaa olikin kovin kiinnostunut pentujen tekemisistä. Yksi pennuista onneksi jää äidille, tällä hetkellä neiti on kutsumanimeltään Ruu, hän on oikein nätti tyttö ja luonnetta tuntuu riittävän. (ikää kuvassa 4,5 viikkoa)


Aidan kohdalla ollaan nyt jo mietitty monta kertaa, tullaanko sitä käyttämään jalostukseen tulevaisuudessa. Asia ei missään vaiheessa ole ollut selvä johtuen Aidan epävarmuudesta ja muista seikoista, mutta nyt asiaan on tullut lopullinen päätös, mihin ei enää pysty vaikuttamaan muut tekijät. Aidan siskolla todettiin lievä OCD, ja sen takia olemme päättäneet olla teettämättä Aidalle pentuja missään vaiheessa. Periaatteessa helpotus saada tähän asiaan päätös, mutta toisaalta harmittaa kun taaskaan en omalle koiralle tule saamaan pentuja terveydellisistä syistä. Ehkä sitten seuraavalle, joskus monen monen vuoden päästä.....

Terveydestä puheen ollen.. Viime lauantain ja sunnuntain välisenä yönä mulla nousi kuume melko korkealle ja alkoi kamalalta tuntuva yskä. Sunnuntaina lähdin viemään autoa takaisin äidille Espooseen ja illan vietin siellä myös. Sen illan aikana kuume nousi 40 asteen tuntumaan ja jäin yöksi sinne. Seuraavana päivänä kuume ei lähtenyt laskuun edes lääkkeiden avulla ja kävimme hakemassa mulle lisää vaatteita kotoota, jotta voin olla pidemmän aikaa yötä Espoossa.

Tiistaina olo oli jo ihan kamala, kolmatta päivää kuume siellä 39-40 asteessa ja varasin lääkäriajan sille päivälle. Lähdin lääkäriin käymään tarkoituksena saada sieltä antibiootit mukaan ja sitten kotiin (/Espooseen) lepäämään. Mehiläisessä otettiin verikokeet (kiitos tosi pätevälle laboratorion työntekijälle, en valitettavasti nimeä muista kun olin niin sekaisin, mutta ei ole ikinä tuntunut neula noin vähän verta otettaessa!) ja tuloksena tulehdusarvot 118. Lääkäri kysyi että millä olen tullut paikalle ja miten pystyn oikeastaan enään edes kävelemään. Hän kirjoitti lähetteen Haartmanin sairaalaan erikoissairaanhoitoon ja sinne sitten.

Haartmanissa mut otettiin sisälle ja päivän aikana ne teki monia kokeita, otti röntgenkuvia sun muuta. Tuloksena oli keuhkokuume ja influenssa. Vastahakoisesti mut päästettiin kotiin illalla, kunhan lupasin tulla takaisin jos olo huononisi yhtään. Keskiviikko-aamuna kävin uudelleen verikokeissa Jorvissa, tuloksena tulehdusarvot 146. Tällä hetkellä olo ainakin tuntuu paremmalta, mutta se voi toki olla lääkkeistä johtuvaakin.. Vähän ollut vetämätön olo koko viikon ja enemmän vaan harmittaa se, että huomenna la olisi ollut yksi keikka, jota olen odottanut todella kauan, ja nyt en pääse sinne. :(