tiistai 19. marraskuuta 2013

Vaihtelua blogiin: taas tokoa!

Joo, kieltämättä viime aikoina kirjoitukset liittynyt lähinnä mun ja Aidan tokon treenaamiseen. Se on nyt vaan ollut se juttu, mihin ollaan keskitytty ja kehitystä tapahtuu siihen tahtiin että pakko päivittää sitä tännekin. Tällä kertaa kuitenkin mukana myös kuvia pikkuriiviön leikeistä, pääsi pitkästä aikaa juoksemaan tasoisensa höseltäjän kanssa. Taikaa kun ei hirveästi toi edestakas päättömästi juoksentelu niin paljoa kiinnosta..

Aidalla on aika paha tapa alkaa ennakoida tosi nopeasti. Kertoo jotain fiksuudesta? Vähän väliä joutuu ottamaan askelta taaksepäin ja tekemään helpotetusti liikkeitä. Mutta kehitytty ollaan joka tapauksessa, ja aika kivaa vauhtia. Oon myös siitä ylpeä, ettei ainakaan vielä oo tullut turhautumiskohtauksia mulle :D








keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Tokotreenailua

Vaihdettiin treenipäivä maanantaille, joka sopii paremmin kaikkien aikatauluihin. Tänä maanantaina oli taas kivaa edistymistä huomattavissa. Toki treenaillaan kotonakin lenkeillä ja sisätiloissa, mutta kun on kouluttaja mukana, kuulee sen edistymisen tapahtuneen, itse sitä ei samalla tavalla huomaa.

Perusasento: tässä on tapahtunut nyt ihan huikea muutos sen lelulla kouluttamisen takia! Aida tulee innokkaasti sivulle, ottaa hyvin kontaktia. Välillä unohdan palkata perusasentoa, koska "se on sen jo oppinut", jolloin ei niin innokkaasti tarjoa sitä. Kun taas palkkailee, rupeaa toimimaan hienosti.

Seuraaminen: ehkä se, että perusasento on saatu nyt kuntoon, on vaikuttanut myös seuraamiseen. Paikka on vielä vähän hakusessa, lähtee helposti edistämään, mutta se on myöhemmin helposti korjattavissa. Ollaan otettu nyt mukaan tavallisen käyntiseuraamisen lisäksi juoksemista, käännöksiä ja pysäytyksiä. Lyhyitä pätkiä kerrallaan, ettei kyllästy.

Liikkeestä pysäytys: ollaan aloitettu nyt ihan alkeet tästä. Pari viikkoa sitten "seis"-käskystä lysähti maahan samantien, jonka seuraksena ei olla maahan käskyä käytetty yhtään nyt.. Aika hyvin alkaa tajuta tätä.

Liikkeestä maahanmeno: nooh.... koska ei tosiaan sitä maahan-käskyä olla käytetty, eikä palkattu siitä ainakaan, niin tän opetteluun meneekin sitten enemmän aikaa :D ei siitä sit muuta..

Tein myös Taikan kanssa Aidan jälkeen lyhyen treenin sisältäen täyden seuraamisen, ruudun, tunnarin, idarin, luoksetulon ja noudon. Taika teki superinnoissaan töitä ja oli niiiiiiiin onnellinen kun pääsi töihin! Sen kanssa tulee aina hyvä mieli. :)

perjantai 1. marraskuuta 2013

Kyyneleitä, kyyneleitä...

....nimittäin ONNEN KYYNELEITÄ! Aidan kanssa joka viikko menee paremmin ja paremmin, meidän yhteistyö paranee huimaa vauhtia ja tiistaina, kun oltiin taas treenailemassa tokoa ohjatusti, Aida toimi ihan superisti!! Sivulletulo on parantunut tosi paljon, ei enää karttele sivulle istumista jeejee :))! Ja seuraaminen lähti sen seurauksena paranemaan myös huomattavasti, otettiin siihen mukaan nyt juoksemista ja käännökset. Kyl tästä vielä hyvä tokokoirakin saadaan, kunhan mulla maltti riittää! :D

Siitä olin myös tosi ylpeä, että vaikka mukana oli Aidan lisäksi Wia ja ihan entuudestaan tuntematon bc-pentu, Aida jaksoi silti hienosti keskittyä tekemiseen mun kanssa. Tässäkin ollut aikasemmin ongelmia, kun kaikki muu oisi kiinnostanut enemmän kuin tekeminen.

Ainii, hyvää marraskuuta! Tää kuukaus tulee olemaan täyttä tuskaa, kun miehet kasvattaa viiksiään.. En kestä.