maanantai 26. marraskuuta 2012

Ensimmäisten päivien kuvia

Viikonloppu meni kaiken kaikkiaan hyvin. Yöt nukuttiin rauhassa, ilman sen kummempia vikinöitä ja päivät on rampattu ulkona melko ahkerasti, kun ollaan vältelty sisälle pissimistä :D Parin ensimmäisen päivän varovaisuuden jälkeen Aidasta löytyy kuin löytyykin sitä energiaa vaikka muille jakaa. On se vaan ♥ Mutta nyt niitä kuvia..







Taikakin tuli tänään takaisin kotiin. Tytöt tulee tosi hyvin toimeen keskenään, ihmeellisen paljon ovat myös leikkineet keskenään, kun ottaa huomioon sen faktan, ettei Taika ole aikaisemmin juuri välittänyt leikkimisestä.

perjantai 23. marraskuuta 2012

Pieni tuli kotiin!

Tämä päivä koulussa oli mulle todella vaikea, kun kokoajan tiesin, että iltapäivällä lähdetään suoraan koululta Aidaa hakemaan. Pirjolle asti kuitenkin päästiin, vaikka päivä ja varsinkin matka sinne tuntui kestävän pienen ikuisuuden verran. Käytiin ensin läpi papereita ja kirjoitettiin sopimus, saatiin papereille hieno pinkki kansio, mustapinkki lelu sekä Pipsa-emän hajuinen pieni makuualusta.

Olin jo aikaisemmin heittänyt vitsillä, että pillahdan itkuun kun lähtö tulee, ja niin siinä sitten kävikin :D Ei mikään yllätys.. Automatka meni TODELLA rauhallisesti. Hämmästytti monta kertaa, kun neiti makasi sylissä rauhassa paikallaan, ihan ääneti. Kotiin päästessä pikkuneiti pääsi tutustumaan Taikaan, tutustuminen meni hienosti, Taika ei osoittanut minkäänlaista epäluuloisuutta Aidaa kohtaan, ja tytöt tulevat varmasti hyvin toimeen keskenään :)

Aida sai vähän aikaa sitten ensimmäisen ruoan kotona, hyvällä (ja taas kerran hämmästyttävällä) ruokahalulla syötiin melkeen koko kippo tyhjäksi. Pyörittiin jonkun aikaa ulkona molempien koirien kanssa, jonka jälkeen Taika lähti äitin matkaan viikon ajaksi, jotta Aida leimautuisi muhun Taikan sijasta.


Nyt nukutaan ja leikitään vuoronperään, ja unilta herätessä kiikutetaan ulos. On tuossa pienessä otuksessa paljon hämmästeltävää ♥ Suuret kiitokset vielä Pirjolle, että uskalsi mulle myydä Aidan!

lempilelukin löytyi jo ;)

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Valiojuhlia ja pennun ihmettelyä

Pahoittelen kaikille mahdollisille (harvoille ;D) lukijoille jo etukäteen, etten ole mikään maailman paras tuottamaan tekstiä. Ajatuksissa on kirjoitella tänne silloin kun siltä tuntuu, ja kun tapahtuu kirjoittamisen arvoisia asioita meidän elämässä. Ehkä tähän tekstintuottamiseen myös tottuu, ja jonkun ajan kuluttua munkin hölinöitä jaksaa joku jopa lukea, mutta siihen asti mennään näillä. :)

Viikonloppu oli taas täynnä tekemistä. Eilen lauantaina vietettiin äitini koiran Wian valiojuhlia. Wia valioitui tokossa vähän aikaa sitten, ja paikalla oli muutamia Wian valioitumiseen vaikuttaneita kavereita. Liikaa kaikkea hyvää oli tarjolla, joten ähkyhän siinä melkeen meinasi tulla ;D

Tänään oltiin viimeistä kertaa ennen pentujen luovutusta katsomassa pikku menijöitä. Kannettiin pennut lähimetsään niille aivan uuteen ympäristöön, ja ne ei olleet moksiskaan. Jokainen tutki paikkoja innolla ja hyvällä mielenkiinnolla. Aikaisemmin viikolla olin saanut jo tietää mikä niistä minulle tulee, joten tottakai "Aidaan" ja sen touhuihin kiinnitti eniten huomiota. Enää 5 yötä joutuu odottamaan..