sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Valiojuhlia ja pennun ihmettelyä

Pahoittelen kaikille mahdollisille (harvoille ;D) lukijoille jo etukäteen, etten ole mikään maailman paras tuottamaan tekstiä. Ajatuksissa on kirjoitella tänne silloin kun siltä tuntuu, ja kun tapahtuu kirjoittamisen arvoisia asioita meidän elämässä. Ehkä tähän tekstintuottamiseen myös tottuu, ja jonkun ajan kuluttua munkin hölinöitä jaksaa joku jopa lukea, mutta siihen asti mennään näillä. :)

Viikonloppu oli taas täynnä tekemistä. Eilen lauantaina vietettiin äitini koiran Wian valiojuhlia. Wia valioitui tokossa vähän aikaa sitten, ja paikalla oli muutamia Wian valioitumiseen vaikuttaneita kavereita. Liikaa kaikkea hyvää oli tarjolla, joten ähkyhän siinä melkeen meinasi tulla ;D

Tänään oltiin viimeistä kertaa ennen pentujen luovutusta katsomassa pikku menijöitä. Kannettiin pennut lähimetsään niille aivan uuteen ympäristöön, ja ne ei olleet moksiskaan. Jokainen tutki paikkoja innolla ja hyvällä mielenkiinnolla. Aikaisemmin viikolla olin saanut jo tietää mikä niistä minulle tulee, joten tottakai "Aidaan" ja sen touhuihin kiinnitti eniten huomiota. Enää 5 yötä joutuu odottamaan..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti