keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Wian agilitytreenit


Maanantaina tehtiin tällaista rataa. Puomin oikealla puolella oli vielä hyppy ja pöytä, jotka ei piirustuksessa ole. Wialla oli ihan älytön vire.. Niin korkealla, että vauhtia oli normaaliin verrattuna kaksinkerroin ja keskittymiskyky ei ihan huipussaan. Siitäkin huolimatta suoritettiin kokoajan kuitenkin rataa ja tehtiin hyvää yhteistyötä. Ainoa varsinainen ongelmakohta oli esteet 10-12, kun 10 --> 11 joutui tehdä takaaleikkauksen, ja se ei ole koskaan ollut varsinkaan suoralla putkella hyvä ratkaisu. Tästä syystä Wia herkästi kääntyi suorasta putkesta tullessa vasemmalle päin, ja 12 hypyn suoritus meni sähläämiseksi. Saatiin se kummiskin korjattua aikaistamalla takaaleikkausta huomattavasti.

Nyt on ollut näitä "hyviä päiviä" jo niin monta peräkkäin, että kauhulla odottelen sitä päivää kun kaikki menee taas pieleen. Näissäkään treeneissä ei rimat lennellyt samaan malliin kuin mitä keväällä. Harmittaa kovasti kun tulee suunnilleen puolen vuoden totaalitauko treenaamisesta.. Ollaan päästy niin hyvään vauhtiin. No onpahan sitten talvi aikaa keskittyä vain Aidan treenaamiseen :)

Aida oli tällä kertaa pitkästä aikaa mukana kentällä. Ollaan nyt pari kuukautta keskitytty pelkästään rentoutumisharjoituksiin ja siihen, että vaikka ollaan julkisella paikalla, se ei tarkoita sitä että jotakin aina tapahtuu. Muutaman kerran Aida meinasi saada niitä sekoilukohtauksiaan, mutta tarpeeksi jämäkkänä kun oli, niin uskoi ja rauhottui. Selkeää paranemista on tapahtunut. Ihan treenien lopussa leikitin Aidaa, ja se jaksoi keskittyä vain siihen repimisleikkiin vaikka ympärillä tapahtui kaikkea mielenkiintoista. Otettiin vähän myös siivekkeiden kierron tarjoamista ja hienosti meni nekin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti