keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Tokoilua

Käytiin eilen tokoilemassa pitkästä aikaa Aidan kanssa. Äiti oli auttamassa, koska itsehän olen tunnetusti tunari tokossa. Mun kärsimättömyys ja tokon pilkunviilaus ei vaan sovi yhteen.. Tehtiin seuraamista, perusasentoa, tunnaria, ruutua ja noutoa.

Seuraaminen: hävettää ihan myöntää, etten ole paljoa treenannut tätä.. Eihän se oo kuin tärkein liike tokossa, melkein kaikki liikkeet on siihen sidottuja. No, lähettiin treenaamaan sitä niin, että mulla oli kainalossa lelu, jonka tiputin heti kun seurasi hyvin. Aloitettiin parista askeleesta, ja pidennettiin viiteen - seitsemään askeleeseen. Hyvin rupesi toimimaan.

Perusasento: tämän oon onnistunut pilaamaan Aidalle aika kiitettävästi. Aida ei nameista oikein välitä, ja niiden avulla olen aikaisemmin saanut sen kyllästymään sivulletuloon. Aloitettiin ihan alusta perusasennon opettelu. Samalla tavalla kuin seuraamisessa, lelu kainaloon. Sivulle-käsky, pieni avustaminen kädellä ja kun istuu perusasentoon oikeaan kohtaan, niin lelu tipahtaa. Tämäkin rupesi toimimaan, joten sen opettelua nyt vaan.

Tunnari: ollaan aikaisemmin kesällä harjoiteltu vain kapulan etsimistä ruohikon seasta. Aida käytti jo silloin hyvin nenäänsä, mutta sen harjoittelu jäi, kun en tiennyt miten edetä siitä. Eilen tehtiin pari kertaa muistutuksena etsintää ruohikon seasta, jonka jälkeen koitettiin, mitä Aida tekee, kun "mun" tunnarikapula laitettiin muiden kapuloiden joukkoon. Annoin etsi-käskyn ja Aida pamautti suoraan kapuloiden luokse. Suureksi yllätykseksi teki nenällä töitä, koski vain yhteen ei-omaan kapulaan, jatkoi etsintää ja nosti oikean. Multa pääsi siinä vaiheessa hassu tahaton ääni, jonka Aida kuuli, ja tiputti kapulan, katsoi mua että "mitä ihmettä". Vähän aikaa siinä ihmetteli, kunnes nosti oikean uudelleen ja toi sen pois sieltä muiden seasta. Siitähän syntyi kunnon bileet. Tehtiin toinen toisto, joka meni vielä paremmin kuin eka, ja vielä isommat bileet. Siihen oli hyvä lopettaa se sillä kertaa.

Ruutu: Aidalle on opetettu targetin alkeet aikaisemmin. Ikävä kyllä nyt ei ollut naksutinta mukana, jolla palkkaaminen olisi ollut vielä oikea-aikaisempaa, mutta lelulla mentiin. Aluksi palkattiin vaan siitä, että haki targetin oma-aloitteisesti ja fokusoi siihen. Sitä muutama toisto, jonka jälkeen targetin ympärille laitettiin ruututötsät melko pieneksi ruuduksi. Targetin hakeminen ei ollutkaan Aidalle enää ihan itsestäänselvä juttu, koska ne tötsäthän on PELOTTAVIA, niiden sisäpuolelle ei voi mennä. Siinä sitten odoteltiin, että neiti pääsee yli jännityksestään ja eipä kauaa mennyt kun uskalsi sisäpuolelle ja fokusoi targetin. BILEET. Sitä pari toistoa, jonka jälkeen jätettiin mietintään. Sen jälkeen harjoiteltiin ruudun läpi juoksua; lelu ruudun toiselle puolelle ja koiran lähetys lelulle. Tämä sen takia, ettei ruutuun mennessä synny kaarteita sisäänmennessä.

Nouto: no tästähän ei meinannut tulla yhtään mitään. Kapulaan ei kosketa, koska se on ällö ja inhottava. Ja painaa kauheesti. No onneksi mustasukkaisuus on Aidan parhaimpia puolia, ja kun Wia pääsi noutamaan ja leikkimään kapulalla, niin johan rupesi Aidaakin kiinnostamaan. Leikittiin vaan noutokapulalla tällä kertaa, en vaatinut tuomaan käteen tai painostanut sitä mitenkään.

Treenien jälkeen käytiin lyhkäinen lenkki koiruuksien kanssa. Sovittiin että tehdään tiistai-illasta meidän vakituinen treeni-ilta. Nyt on paljon kotiläksyjä ensi tiistaita varten. TOKO ON TYHMÄÄ.

1 kommentti:

  1. Synttärionnea Aidalle! Ihan käsittämätöntä että nää meidän pennut on jo näin vanhoja!!! Teille on muuten sit haaste http://dracudante.blogspot.fi/

    VastaaPoista